ARTO LEPPÄNEN PORTFOLIO

Info


Tietoja minusta


Olen n. 30 vuotta toiminut mainosalan yrittäjänä ja nyt kymmenisen viimeistä vuotta olen tehnyt töitä Expresso Grafia Oy -nimisessä mainostoimistossani. Vuonna 2015 perustin yrityksen nimeltään Baltic Sea Enterprise Oy, jonka päätoimialana on rauhoitettujen ja uhanalaisten lajien kartoitukset, niiden elinaueiden ennallistamiset ja erilaiset luonnonsuojeluhankkeet. Lisäksi yrityksen toimintaan kuuluu vahvasti myös luontovalokuvaus.

Luontokuvauksen aloitin 2010, jolloin pääkohteena olivat linnut. Nopeasti kuitenkin päädyin kuvaamaan myös kaikkea muutakin luontoa sen moninaisuuden vuoksi. Kohteita riittää pienistä hyönteisistä aina isoihin petoeläimiin asti. Tänä päivänä uhanalaisten lajien suojelu ja kuvaaminen on ehkä palkitsevinta mitä voi tehdä. Ihminen elää luonnnosta ja luonnon hyvinvointi on kiinni ihmisestä.


Sivuston toiminnallinen rakenne

Tämä sivusto on rakennettu siten, että varsinainen kuvaosio on jaettu kahteen erilliseen osaan. Nämä ovat "Galleria" ja "Galleria (laaja)". Galleriasta löytyy esim. linnuista vain muutama kuva per laji. Saman alaotsikon alta löytyy useita eri lajeja kuten sorsista löytyy sinisorsat, isokoskelot, tavit ym. sorsalintuja. Kunkin kuvan isosta katselukuvasta löytyy linkki esim. [7], jota klikkaamalla pääsee katsomaan kaikki katselukuvassa esiintyvän lajin kuvat. Hakasuluissa oleva numero kertoo myös kuinka monta kuvaa kyseisestä lajista löytyy. Kaikki lajikuvat on koottu osioon "Galleria (laaja). Voit selata tätä osiota myös suoraan klikkaamalla kyseistä otsikkoa.


Lisään uusia kuvia sivustolle lähes päivittäin, joten käy katsomassa.


Mikäli haluat ostaa kuviani niin lähetä meiliä osoitteeseen arto.leppanen@kolumbus.fi. Kuvista on mahdollista tilata myös korkealaatuisia Canvas-tauluja vaikka lahjaksi ystävälle.

Copyright © 2015, Arto Leppänen